Lukion jälkeen opiskelin lapsi- ja perhetyön perustutkinnon. Ensin tein muita töitä, mutta tulin vuonna 2012 ensimmäistä kertaa sijaiseksi erityistason asuinyksikköön Nuppuun Mynämäelle. Hyvin nopeasti jäinkin vakituiseksi työntekijäksi ja nyt olen työskennellyt Sosprolla jo 12 vuotta. Työni ohella olen jatkokouluttautunut sosionomiksi ja neuropsykiatriseksi valmentajaksi.

Tällä hetkellä työskentelen perustason asuinyksikössä Hovilinnassa. Hovilinnassa työryhmä on pysynyt suurilta osin samana pitkiä aikoja ja se on mahdollistanut tutustumisen työkavereihin syvemmällä tasolla. Työryhmän pysyvyys luo myös turvallisuutta. Tämä mahdollistaa sen, että jokainen työntekijä voi käyttää työssään omia vahvuuksiaan ja niitä arvostetaan.

Yksi Sospron arvoista on yksilöllisyys. Minulle yksilöllisyys ohjaajan työssä tarkoittaa sitä, että jokainen lapsi huomataan yksilönä. Ohjaaja on se, joka tuo lapsen äänen kuuluville silloinkin, kun lapsi ei siihen itse pysty tai ei sitä siinä hetkessä halua. Ohjaaja näkee lapsen todellisen minän käytöksen ja esitietojen takana.

Tietyt toimintatavat ovat asuinyksikössä kaikille lapsille yhteisiä, mutta omaohjaajatyössä yksilöllisyys toteutuu mielestäni parhaiten. Lapsen omat vahvuudet ja voimavarat huomioidaan, ja lapsen omien kiinnostuksenkohteiden kautta löydetään usein lapselle mielekkäät työskentelytavat. Lapselle on tärkeää osoittaa se, missä hän on hyvä ja mikä menee hyvin.

Yksilöllisyys on tärkeä arvo myös työntekijän näkökulmasta. Meillä Hovilinnassa yksilöllisyyttä kunnioitetaan nimenomaan jokaisen omien vahvuuksien huomioimisessa. Yksilöllisyyttä tukee myös se, että omaa työskentelyään voi itse suunnitella ja työn sisältöön voi itse vaikuttaa. Hovilinnassa esihenkilö mahdollistaa sen, että työvuoroihin voi vaikuttaa ja henkilökohtaiset elämäntilanteet huomioidaan esimerkiksi joustomahdollisuutena työaikaan.

Blogiteksti perustuu haastatteluun: Ohjaaja Niina Martelius