Olen koulutukseltani lähihoitaja ja aloitin Sosprolla Ravanikodissa harjoittelijana vuonna 2013. Valmistuin lähihoitajaksi 2015 ja siirryin Käpylän lastenkotiin ohjaajaksi. Satakunnan avopalvelutiimissä aloitin vuonna 2016 avopalveluohjaajana. Lähihoitajaopinnoissa ajattelin, että teini-ikäisten lasten kanssa työskentely ei välttämättä ole oma juttuni, mutta harjoittelun myötä kiinnostus lastensuojeluun kasvoi ja se vei mukanaan.

Tässä työssä tulee isompia sekä pienempiä onnistumisia. Iso onnistuminen on mielestäni, kun nuori saa päättötodistuksen tai valmistuu ammattiin. Arjen onnistumisia puolestaan mahtuu viikkoihin paljonkin. Sellainen voi olla esimerkiksi, jos nuori astuu ulos asunnostaan, vaikka muutamaksi minuutiksi tai lähtee aamulla kouluun. Pitää muistaa, että minun normaali ei ole sama, kuin asiakkaiden normaali. Jo se, että nousee aamulla ylös ja pitää kiinni vuorokausirytmistä on joillekin iso onnistuminen. Meillä on todella erilaiset lähtökohdat, eikä kaikilta voi odottaa samanlaisia asioita.

Haasteita toki mahtuu myös arkeen. Asiakkaiden mahdolliset mielenterveys- ja päihdeongelmat asettavat omat haasteensa. Toiminnanohjaukselliset haasteet ja neuropsykiatriset erityispiirteet kysyvät ymmärrystä. Itselläni on sellainen motto, että jos onnistun luomaan edes yhden turvallisen hetken tai hyvän onnistumisen kokemuksen asiakkaalle, niin toivon ja uskon, että se kantaa vuosienkin päästä.

Merkityksellisintä ohjaajan työssäni on se, että voin olla tukena ja avuksi. Molemminpuolinen luottamus asiakkaan kanssa on tärkeää, silloin työskentely onnistuu.

Blogiteksti perustuu haastatteluun: Elina Lotila, avopalveluohjaaja