Kesäkuulumisia Kankaantaan kesätyöntekijältä
Opiskelin lähihoitajaopintojeni lisäksi ylioppilastutkinnon ja valmistumisen kynnyksellä halusin hakea opiskelemaani alaan liittyviä kesätöitä. Sospron työpaikkailmoitus herätti kiinnostukseni, sillä olin kiinnostunut nuorten parissa tehtävästä työstä. Haastatteluvaiheessa olin esihenkilöltä saanut kuvan siitä, minkälaista työ voisi rankimmillaan olla. Sain tiedon tulleeni valituksi ja olin tiedosta iloinen. Sovimme, että aloittaisin Kankaantaka 3:lla kesäkuun alussa ja kesätyö jatkuisi elokuun loppupuolelle. Jännitin kuitenkin etukäteen sitä, kuinka henkisesti kuormittavaa työ tulisi olemaan.
Kesällä työ tuntui yllätyksekseni todella rennolta. Arki yksiköllä oli väljää ja täyttyi nuorille mieluisesta yhteisestä tekemisestä. Kävimme nuorten kanssa esimerkiksi Särkänniemessä ja uimassa. Aluksi nuoret olivat minua kohtaan hieman pidättyväisiä, mutta vähitellen nuoriin alkoi muodostua yhteys ja vuorovaikutus heidän kanssaan alkoi olla koko ajan helpompaa.
Työryhmä on alusta alkaen ottanut minut hyvin vastaan. Työryhmän kanssa on helppo olla ja ensimmäistä kertaa työurallani olen tuntenut, että voin työryhmässä olla täysin oma itseni. Työyhteisömme on vastaanottavainen ja huumorintajuinen. Nuorten käytös voi olla välillä haastavaa, mutta työryhmä on tukenut minua haastavissa tilanteissa.
Parasta kesätyössä oli kokemus kokonaisuudessaan. Aloittaessani kesätyöt olin aktiivinen ja kyselin paljon muulta työyhteisöltä. Uskon, että jos rohkeasti kysyy epäselviä asioita ja antaa muiden ohjeistaa, niin silloin kyllä oppii. Olenkin saanut paljon oppia ja uusia näkemyksiä paitsi ammatillisesti, myös henkilökohtaiseen elämääni.
Haastavinta tässä työssä on ollut se, kun päätöksiä tulee tehdä itsenäisesti nuoriin liittyen. Tilanteet ovat nopeasti muuttuvia ja päätöksiä joutuu tekemään nuoriin liittyen siinä hetkessä. Ajan myötä haastavissa tilanteissa toimiminen on kuitenkin helpottanut. Esihenkilöiden tarjoama tuki on ollut tässä suurena apuna. He ovat tukeneet siinä, että tilanteessa voi olla rohkea ja jos päätöksille on nähtävissä perustelut, on tehty päätös oikea. Jos olen tehnyt virheitä, ei niistä ole koskaan syytetty vaan se on ollut minulle oppimiskokemus.
Suosittelisin kesätyötä lastensuojelun sijaishuollossa sellaiselle sosiaali- ja terveysalan henkilölle, joka on valmis ottamaan vastaan haasteita. Pitää olla valmis tekemään töitä, mutta uskon, että jos haluaa työskennellä nuorten kanssa ja on valmis haasteisiin, niin kyllä pärjää.
Blogiteksti perustuu haastatteluun: Suvisade Mannonen, ohjaaja Kankaantaka 3