AMK-ohjaaja sijaishuoltoon
Tule tekemään kanssamme merkityksellistä työtä lastensuojelun toimikentälle!
Etsimme nyt ohjaajaa (AMK) liittymään osaksi Sospron työyhteisöä Mynämäelle. Tehtävä on vakituinen ja alkaa sovitusti mahdollisimman pian.
Sospro Niittylinna on Mynämäellä sijaitseva lastensuojelun ympärivuorokautista sijaishuoltoa tarjoava kokonaisuus. Niittylinnaan kuuluu kaksi 7-paikkaista erityistason asuinyksikköä, Verso ja Nuppu, sekä perustason asuinyksikkö Hovilinna. Nyt haemme Nuppuun juuri sinua!
Seitsemänpaikkainen Nuppu tarjoaa turvallisen kasvuympäristön ja vahvan tuen yläkouluikäisille (12–17-vuotiaille), psyykkisesti oirehtiville nuorille, pihapiiristämme löytyy myös koulu yläkouluikäisille nuorille.
Nupussa meitä työskentelee yhdeksän sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Koulutukseltaan työntekijämme ovat sosionomeja, sairaanhoitajia, lähihoitajia sekä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja. Nupun henkilöstöön kuuluu kaksi neuropsykiatrista valmentajaa. Kaikki työntekijämme perehtyvät lastensuojelutyön ja psykiatrisen osaamisen perusteisiin ensimmäisen työvuotensa aikana Sospro-Akatemian koulutuksissa.
Sinun tehtävänäsi ohjaajana on
toimia luotettavana omaohjaajana ja kasvatusvastuullisena aikuisena nuorelle
tuoda oma osaamisesi koko työryhmän käyttöön koulutustaustasi näkökulmasta
tehdä yhteistyötä nuoren vanhempien, koulun ja muun verkoston kanssa
osallistua aktiivisesti oman tiimisi kuntoutustyön laadun raportointiin, arviointiin ja kehittämiseen
Tarjoamme työsi, ammatillisen kehittymisesi ja työhyvinvointisi tueksi
Työyhteisön, jossa yksilöllinen hyväksyntä ja keskinäinen luottamus on työryhmän yhteinen tavoite
Arvostavan ja mahdollistavan esihenkilön tuen työllesi, mikä näkyy esimerkiksi toiveita huomiovana työvuorosuunnitteluna
Ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kehittyvän organisaation, jossa pääset vaikuttamaan oman työsi ja työkalujen kehittämiseen
Tutkittuun tietoon perustuvia työmenetelmiä ja työelämälähtöistä täydennyskoulutusta TAMKin kanssa yhteistyössä toteutetun Sospro-Akatemian räätälöityjen koulutuspolkujen avulla
Palkka tehtävässä on G23D-palkkatasoa vastaava (2723,92–2969,00 €). Vuorojen haittalisien lisäksi sinulla on mahdollisuus henkilö- ja tehtäväkohtaisiin lisiin (50–160 €/kk)
Kattavan työterveyshuollon sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
Hyvinvointietuuden (400 €/vuosi)
Monipuoliset panostukset henkilöstön huomioimiseen ja yhteisiin tapahtumiin. Käytössämme on lisäksi kannustepalkkiojärjestelmä, joka tarjoaa onnistumisiin perustuvan ylimääräisen kannustimen käytettäväksi työryhmän hyvinvointiin ja virkistäytymiseen
Odotamme sinulta
Tulevalta ohjaajaltamme edellytämme vähintään sosiaali- tai terveydenhoitoalan tai kasvatusalan AMK-tutkintoa (esimerkiksi sosionomi, sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi, fysioterapeutti, toimintaterapeutti). Kokemus lastensuojelutyöstä sekä mielenterveys- ja päihdetyöstä nähdään ehdottomasti etuna.
Etsimme aktiivista ammattilaista, joka nauttii nuorten kanssa yhdessä tekemisestä ja olemisesta. Sinulla on sosiaalista joustavuutta ja pelisilmää, joita osaat käyttää vuorovaikutuksessasi sekä nuoriin että aikuisiin, etkä hätkähdä pienestä rytinästä silloin tällöin. Työyhteisössä tuot rohkeasti omat näkemyksesi esiin, ja osaat myös perustella ne.
Työ sisältää ilta-, yö- ja viikonlopputyötä, ja työssä henkilöautoajokortti on välttämätön. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva 6kk koeajalla.
Työsopimuksessa noudatetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta. Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.
TUTUSTU TARINAAMME JA HAE NYT, viimeistään maanantaihin 26.1.2026 mennessä. Aloitamme hakijoiden läpikäynnit jo hakuajan aikana, joten toimithan ripeästi. Mikäli sinulle jäi vielä kysyttävää, voit olla yhteydessä toiminnanjohtajaamme Elina Martindaleen puh. 0504638573.
Sospro on kotimainen lastensuojelualan yritys, joka tuottaa monipuolisia ja laadukkaita sijais- ja avohuollon palveluita Etelä-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Työmme perustana on usko ihmisessä olevaan hyvään. Arvomme ovat rohkeus, yksilöllisyys, osallisuus ja luottamus.
- Palvelu
- Sijaishuolto
- Rooli
- AMK-ohjaaja
- Sijainnit
- Mynämäki