Ohjaaja (AMK), Kankaantaka 1, Nokia
Etsimme Sinua
Ohjaaja (AMK)
osaksi työyhteisöämme vakituiseen työsuhteeseen Kankaantakaan Nokialle.
Kankaantaka on lastensuojelun sijaishuollon erityistason toimintakokonaisuus, johon sisältyy neljä asuinyksikköä, joissa kussakin on paikka seitsemälle 12-17-vuotiaalle nuorelle. Kankaantaka on profiloitunut käytöshäiriöiden ja nuorisopsykiatristen haasteiden kohtaamiseen.
Kankaantaassa työryhmille ja lapsille on modernit tilat uusissa ja
kodikkaissa hirsirakennuksissa, jotka tuovat kodikkaan tunnelman myös
pihapiiriin. Sijaitsemme kolmen kilometrin päässä Nokian keskustasta ja
noin 17 kilometrin etäisyydellä Tampereen kaupunkialueelta.
Tarjoamme työsi, ammatillisen kehittymisesi ja työhyvinvointisi tueksi:
- Työyhteisön, jossa yksilöllinen hyväksyntä ja keskinäinen luottamus on toiminnan perusta.
- Arvostavan ja mahdollistavan esihenkilön tuen työllesi, mikä näkyy esimerkiksi toiveita huomiovana työvuorosuunnitteluna.
- Tutkittuun tietoon perustuvia työmenetelmiä ja työelämälähtöistä täydennyskoulutusta TAMKin kanssa yhteistyössä toteutetun Sospro-Akatemian räätälöityjen koulutuspolkujen avulla (tarjoamme esimerkiksi mahdollisuuden Nepsy-valmentajan koulutukseen 30op).
- Kattavan työterveyshuollon(Terveystalo) ja vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Työterveyden digiklinikan palvelut ovat käytössäsi 24/7.
- Hyvinvointietuuden (400€/vuosi).
- Hirsiset toimitilatsekä kokonaisuudessaan viihtyisän työympäristön.
- Palkka tehtävässä on yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen palkkaluokan G23D (2723,92- 2969,00€) mukainen. Vuorojen haittalisien lisäksi sinulla on mahdollisuus henkilö- ja tehtäväkohtaisiin palkkalisiin esimerkiksi täydennyskoulutuksesi hyödyntämisestä (50€-160€/kk).
- Monipuoliset panostukset henkilöstön huomioimiseen ja yhteisiin tapahtumiin
- Käytössämme on lisäksi kannustepalkkiojärjestelmä, joka tarjoaa onnistumisiin perustuvan ylimääräisen kannustimen käytettäväksi työryhmän hyvinvointiin ja virkistäytymiseen.
Sinun tehtävänäsi ohjaajana on:
- Toimia luotettavana omaohjaajana ja kasvatusvastuullisena aikuisena nuorelle.
- Tuoda oma osaamisesi koko työryhmän käyttöön koulutustaustasi näkökulmasta.
- Tehdä yhteistyötä nuoren vanhempien, koulun ja muun verkoston kanssa.
- Osallistua aktiivisesti oman tiimisi hoitotyön laadun raportointiin, arviointiin ja kehittämistyöhön.
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde kuuden (6) kuukauden koeajalla. Valittavalta henkilöltä edellytämme sosiaali- ja terveysalan tai kasvatusalan ammattikorkeakoulututkintoa (sairaanhoitaja, sosionomi, yhteisöpedagogi, kuntoutuksen ohjaaja, fysioterapeutti tai toimintaterapeutti) ja sijaishuollon työ-, tai harjoittelukokemusta.
Työ on iltapainoitteista kolmivuorotyötä ja siinä vaaditaan ajokorttia. Työn iltapainoitteisuus tarkoittaa käytännössä kolmen viikon työvuorolistalla noin 7-10 työvuoroa kello 13.45-22, 2-3 työvuoroa kello 8-16 ja 1-2 yövuoroa 20.45-08.45. Meillä on käytössä autonominen listasuunnittelu sekä teemme sovitusti myös 12h työvuoroja.
Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.
TUTUSTU TARINAAMME JA HAE NYT, viimeistään sunnuntaihin 21.9.2025 mennessä. Haastattelemme sopivia hakijoita jo hakuajalla.
Voit jättää yhteystietosi hakulinkin kautta ja tarvittaessa soittaa lisätietoja minulta toiminnanjohtaja Ismo Pokela 040-8403206.
Sospro on kotimainen lastensuojelualan yritys, joka tuottaa monipuolisia ja laadukkaita sijais- ja avohuollon palveluita Etelä-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Työmme perustana on usko ihmisessä olevaan hyvään. Arvomme ovat rohkeus, yksilöllisyys, osallisuus ja luottamus.
- Palvelu
- Sijaishuolto
- Rooli
- AMK-ohjaaja
- Sijainnit
- Nokia, Kankaantaka