Vastuusairaanhoitaja Versoon
Etsimme sinua
Sairaanhoitaja
osaksi työyhteisöämme Versoon Mynämäelle. Verso on lastensuojelun sijaishuollon erityistason asuinyksikkö, jossa asuu seitsemän 12-17-vuotiasta nuorta. Olemme erikoistuneet lasten ja nuorten käytöshäiriöiden ja psyykkisten haasteiden kohtaamiseen.
Työyhteisömme on moninainen ja toivomme myös sinulta avoimuutta ja uteliaisuutta muita ihmisiä kohtaan. Lastensuojelutyöhön sopii parhaiten henkilö, jolla on kokemusta työstä lasten kanssa ja on halukas oppimaan lisää. Työ voi välillä olla rankkaa, mutta toisiamme tukien ja rennolla asenteella tästä yhdessä selvitään!
Tarjoamme työsi, ammatillisen kehittymisesi ja työhyvinvointisi tueksi:
- Työyhteisön, jossa yksilöllinen hyväksyntä ja keskinäinen luottamus on kaiken toiminnan perusta.
- Arvostavan ja mahdollistavan esihenkilön tuen työllesi, mikä näkyy esimerkiksi toiveita huomiovana työvuorosuunnitteluna.
- Ennakkoluulottomasti ja rohkeasti kehittyvän organisaation, jossa pääset vaikuttamaan oman työsi ja käytettävien työkalujen kehittämiseen.
- Tutkittuun tietoon perustuvia työmenetelmiä ja työelämälähtöistä täydennyskoulutusta TAMKin kanssa yhteistyössä toteutetun Sospro-Akatemian räätälöityjen koulutuspolkujen avulla. Tarjoamme esimerkiksi mahdollisuuden Nepsy-valmentajan koulutukseen.
- Peruspalkka tehtävässä on työkokemuksestasi riippuen 2773,92-3040,35€. Vuorojen haittalisien lisäksi sinulla on mahdollisuus henkilö- ja tehtäväkohtaisiin palkanlisiin (50-160€/kk) esimerkiksi täydennyskoulutuksesi hyödyntämisestä.
- Kattavan työterveyshuollon sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.
- Hyvinvointietuuden (400€/vuosi).
- Monipuoliset panostukset henkilöstön huomioimiseen ja yhteisiin tapahtumiin. Käytössämme on lisäksi kannustepalkkiojärjestelmä, joka tarjoaa onnistumisiin perustuvan ylimääräisen kannustimen käytettäväksi työryhmän hyvinvointiin ja virkistäytymiseen.
Sinun tehtävänäsi vastuusairaanhoitajana on:
- Kartoittaa lapsen terveydentilaa ja seurata sen kehitystä ja muutoksia.
- Toimia terveydenhuollon yhteyshenkilönä.
- Vastata lääkehoidon suunnittelusta, toteutuksesta ja valvonnasta yhdessä yksikön johtajan kanssa.
- Toimia tiimin ja omaohjaajien tukena ja tuoda sairaanhoitajan osaamista ja näkökulmaa nuoren ja perheen kanssa tehtävään työhön.
Työ on oman valintasi mukaan kaksi- tai kolmivuorotyötä. Työsuhde on
toistaiseksi voimassa oleva ja kokoaikainen. Valittavalta henkilöltä
edellytämme sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkintoa.
Työsopimuksessa noudatetaan Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta ja 6 kk koeaikaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.
TUTUSTU TARINAAMME JA HAE NYT, viimeistään 24.8.2025 mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuajan aikana ja paikka täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.
Sospro on kotimainen lastensuojelualan yritys, joka tuottaa monipuolisia ja laadukkaita sijais- ja avohuollon palveluita Etelä-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Työmme perustana on usko ihmisessä olevaan hyvään. Arvomme ovat rohkeus, yksilöllisyys, osallisuus ja luottamus.
- Palvelu
- Sijaishuolto
- Rooli
- Vastuusairaanhoitaja
- Sijainnit
- Mynämäki