Sosionomi Majuriin
Etsimme Sinua
Sosionomi
liittymään osaksi työyhteisöämme Ravanikodin Majuriin. Majuri on lastensuojelun sijaishuollon erityistason asuinyksikkö, joka on koti seitsemälle 11-17-vuotiaalle lapselle. Majuri on profiloitunut lastensuojelutarpeen lisäksi psyykkisesti oireilevien lasten hoito-, kuntoutus- ja kasvatustyöhön. Majurissa hoidetaan lapsia, joilla on psyykkisiä oireita, tunne-elämän epävakautta, käytöshäiriöitä, tarkkaavuuden ja oppimisen häiriöitä sekä koulunkäynnin vaikeuksia.
Sinun tehtävänäsi ohjaajana on:
- Toimia luotettavana omaohjaajana ja kasvatusvastuullisena aikuisena nuorelle.
- Tuoda oma osaamisesi koko työryhmän käyttöön koulutustaustasi näkökulmasta.
- Tehdä yhteistyötä nuoren vanhempien, koulun ja muun verkoston kanssa.
- Osallistua aktiivisesti oman tiimisi hoitotyön laadun raportointiin, arviointiin ja kehittämistyöhön.
Tarjoamme työsi, ammatillisen kehittymisesi ja työhyvinvointisi tueksi:
- Työyhteisön, jossa yksilöllinen hyväksyntä ja keskinäinen luottamus on kaiken toiminnan perusta.
- Arvostavan ja mahdollistavan esihenkilön tuen työllesi, mikä näkyy esimerkiksi toiveita huomiovana työvuorosuunnitteluna.
- Tutkittuun tietoon perustuvia työmenetelmiä ja työelämälähtöistä täydennyskoulutusta TAMKin kanssa yhteistyössä toteutetun Sospro-Akatemian räätälöityjen koulutuspolkujen avulla (tarjoamme esimerkiksi mahdollisuuden Nepsy-valmentajan koulutukseen).
- Kattavan työterveyshuollon sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.
- Liikunta- ja kulttuuriedun (240-400€/vuosi).
- Palkka tehtävässä on yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen G23-palkkaluokan (2665,28 €-2911,61€) mukainen. Vuorojen haittalisien lisäksi sinulla on mahdollisuus henkilö- ja tehtäväkohtaisiin palkkalisiin esimerkiksi täydennyskoulutuksesi hyödyntämisestä (50€-160€/kk).
- Monipuoliset panostukset henkilöstön huomioimiseen ja yhteisiin tapahtumiin. Käytössämme on lisäksi kannustepalkkiojärjestelmä, joka tarjoaa onnistumisiin perustuvan ylimääräisen kannustimen käytettäväksi työryhmän hyvinvointiin ja virkistäytymiseen.
Valittavalta ohjaajalta edellytämme sosionomin tutkintoa. Arvostamme aiempaa työkokemusta lastensuojelun sijaishuollosta. Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen. Työ on kolmivuorotyötä ja työssä vaaditaan ajokortti.
Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.
TUTUSTU TARINAAMME JA HAE NYT, viimeistään 3.8.2025 mennessä. Haastattelemme sopivia hakijoita jo hakuajalla ja täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä.
Sospro on kotimainen lastensuojelualan yritys, joka tuottaa monipuolisia ja laadukkaita sijais- ja avohuollon palveluita Etelä-Pohjanmaalla, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa. Työmme perustana on usko lapsessa olevaan hyvään. Arvomme ovat rohkeus, yksilöllisyys, osallisuus ja luottamus.
- Palvelu
- Sijaishuolto
- Rooli
- AMK-ohjaaja
- Sijainnit
- Ulvila